Hammastunturi huhti 2004

Virallinen yhteinen matkakertomus by Tuire ja Maria

Ivalo – Rautujärven kämppä – Hammastunturin kämppä – Suivakko – päiväretki – Suivakko – Pokan tie ja taksilla Kittilään

Kuviin

Matka alkoi varsinaisesti vasta siitä kun saavuimme erämaahan, olimme kahden, oli täydellinen hiljaisuus.

Sitä ennen kuitenkin: M yritti kotona repiä mukaan mattotelineen, oli kuitenkin telineen jalat niin jäässä että ei noussut riuhtomalla. Oli irrotettava remmi suksien, sauvojen ja mattotelineen rautojen ympäriltä ja paketoitava uudelleen vain sukset ja sauvat.

T sitä vastoin yritti keventää kuormaansa jättämällä makuupussin kotiin ….. Vähän oli hakusessa varusteitten valinta, kokemusta kun ei vielä ole takana. Onneksi M kärsivällisesti vastaa kysymyksiin.

Saimme ihanat, kivat terveiset lähtöselvityksessä Vaarilta. Tuntui onnistuneen retken lähtölaukaukselta ja sai meille hymyn huulille monta kertaa jälkeenkin päin.

Söderin ystävällinen ja runsas palvelu lämmitti, T fiksusti lähetti palautetta lentoyhtiöön.

VeePee sankarillisesti toi meille talvikaasupullon Ivalon kentälle, iso lämmin kiitos VeePee!! VeePee sai hyvät tuntomerkit, punainen takki ja mustat housut. Yllättäen meillä molemmilla oli täsmälleen samanlaiset vaatteet 🙂 Onneksi M äkkäsi kaasupulloa heiluttelevan Veepeen. Ihme muuten, ettei häntä epäilty terroristiksi tms 🙂

Saimme hommattua makuupussin unohtuneen tilalle. Pussi ei ollut kylmä eikä pieni. Siis pussi oli sopiva ! ok, veihän se tilaa jonkin verran.

Tapasimme poro-kalamiehen, joka oli ilmetty Keke Rosberg klooni. Hän ei ollut nähnyt hiihtäjiä Hammastunturissa 20 vuoteen, oli kuulemma pakko pysähtyä meitä ihmettelemään. Me hymyilimme sievästi. ehkä hän ei ollut nähnyt naisiakaan hetkeen……

Mutta siis siihen hetkeen, kun erämaa-alue alkaa. Onkin hiljaista, on metsää, maasto kumpuilee, upeat Paskaluottumat tulevat esiin, me olemme portilla erämaahan. Vatsasta alkaa tuntua hyvälle, me oikeasti pääsemme tuonne!

Rautujärven päiväkämppä on hyvä lämmin kämppä yöpymiseenkin. Kaksi kunnon laveria, pöytä, penkki ja runsaasti tilaa. Näkymä ikkunasta on rauhoittava ja upea !

Seuraavana aamuna heräämme hyvissä ajoin. Ensimmäiseksi hyökkäys lämpömittarille, ei ei ei ole ollut pakkasta yön aikana, noh, edessä siis rämpiminen Hammastunturin kämpälle.

Päivä alkaa ihan hyvänä, sitten alkaa tuisku, tässä vaiheessa vielä lunta. On hyvä kietoutua tuiskun sisään, edetä hiljakseen eteenpäin. Pidämme tauon ja niin tuiskukin pitää tauon, syömme lounaan. On kaunista metsässä. Takki kuivuu lämmöstä.

Tulemme Vuorhajärvelle, joka on Hammasjärven eteläosaa ja jätämme kelkkauran menemään kohti Inaria. Se tuntuu hyvältä. Ja silloin alkaa ihan todellinen räntävesiviima tulla laakana päin kasvoja. Mikä olikin ihan hyvä, sillä kasvot olivat jääneet pesemättä. Ja sopihan se päivän teemaan, oli Pitkäperjantai.

Järven jäällä ei upota kuin kymmenisen senttiä, etenemme rivakasti, sillä näkyvyyden ollessa suht vaatimaton, suurimman osan ajasta silmälaseihin saakka, ei turha maisemien ihastelu hidasta. Aittajärven ylitys tapahtuu ihan samoissa tunnelmissa ja suunnistamme suoraan kohti kämppää. Ja sieltähän se löytyy!! Kämppää on korjattu ja on todella viehättävä.

Haltin tulipalvelu sytyttää takan nopsasti, jee! olemme täällä, tavarat kuivumaan, puuta pesään ja nauttimaan Tuiren ruokapalvelun annista, alkupalat: valkohomejuustoa, suolakeksiä ja viinirypäleitä. Lojumme kämpässä ja katselemme kuinka jalkarättejä heitellään taivaasta, enkeleillä on siivouspäivä. Jostain ihme syystä kumpikaan ei laihdu tippakaan tällä retkellä. Alkupalat on alkupaloja, illalliseksi M valmisti taivaallisen hyviä viljapihvejä! Aperitiiveja ei unohdettu missään vaiheessa, ihan ennaltaehkäisevänä toimena kolmea laatua/ilta.

Kun vähäkään lumisade hellittää teemme lenkin ympäristöön, kuvaamme isoja mäntyjä, keloja, valtaisia määriä naavaa puiden oksilla. Hiukan piti leikitellä ajatuksella, että jokin niistä lumikasoista saattoi olla vaikkapa karhun talvipesä.

Puuhuolto on omatoimista, paha sisu saa pokasahalla paksun rungon poikki. Pölkky perhana tippuu katketessaan syvälle hankeen, löytyyhän se sieltä kun tarpeeksi kaivaa. On siitä kirveestä joskus hieman jotain hyötyä talvella puiden pilkkomisessa. Ahkion aisa saa ensimmäisen lastansa.

Kakkimonttua varten sai kaivaa napaan asti (no se nyt ei meikäläisellä ole kovin korkeella) Mutta komea tuli montusta 🙂

Kummia tummia pitkiä yökön näköisiä ötököitä asustaa ikkunalla. Päästämme ne tylysti taivaaseen, tällaisia ihmiset ovat, kun emme tiedä onko vaaraton, niin eliminoimme. Varotoimista huolimatta, joku meitä kuitenkin järsi, koskapa mukavat kutiavat paukamat ilmaantuivat heti kotiin palattuamme.

Aamulla aikaisin tulee vielä jalkarättejä. Yöllä on ollut pakkasta jee!! Onneksi Tuirella on malttia toimia rauhaisasti, joten kun lähdemme matkaan loppuu sade ja alkaa auringonpaiste!

(Yleensä T kyllä oli hereillä ajoissa, mut se illallinen tuntui vielä jäsenissä.)

Suunnistamme kohti Kulvakkojärveä, törmäämme matkalla poromieheen ja hänen koiraansa. Miellyttävä ihminen ja kiva koira, juttelemme jonkun aikaa. Porot ovat Littiäpäällä, hyvä tietää, tokkaa emme halua hajottaa.

Tuiren sukset ei luista, teemme kynttilöintioperaation ja johan luistaa ja hyvin. Pysähtelemme usein vain ihailemaan maisemia, on huimaa nähdä miten tunturit nousevat esiin ja ympäröivät meidät. Ihmetellä täytyy, että matka eteni niinkin hyvin maisemien ihailusta huolimatta.

Pidämme taukoa jollain pienellä nyppylällä. Onnen tunne, olemme täällä tuntureiden sylissä. Tunturikoivuissa on lunta, on todella kaunista, aurinko paistaa yhä enemmän, näkyvyys uskomaton, hanki kantaa, riemun ja onnen tunne.

Osumme Kulvakkojärven saunalle. Sauna on lähes hautautunut lumeen, lunta on siis puolitoista metriä siinä. Suksilta ei parane laskeutua, jalka ei tavoita kovaa maata!

T kuulee kuinka vesi virtaa hangen alla. Purojen kanssa ei ongelmaa, olemme varovaisia, mutta hanki ei upota. Etenemme helposti umpihankea, lunta on hangen päällä pari senttiä, ikään kuin koristukseksi vain.

Kulvakkojärveltä suunnistamme kohti Palopäältä. Tästä suunnasta M ei ole koskaan nähnyt Palopäätä ja se tuntuu järjettömän isolta. Osumme nätisti kauniille, vanhoille, harmaille kämpille. Yksi kämpistä on auki ja siihen olisi voinut jäädä, mutta Suivakko polttelee.

Appistunturi tulee esiin. Se on kaunis ja yhtä upea kuin aina ennenkin, jos ei kauniimpikin.

Lounastamme kylän ulkopuolella kiven päällä pälvillä. T on tehnyt sairaan hyvää juurespataa perunamuusiin, M syö reilut puoli litraa. Teemme toisen tukilastoituksen ahkion aisaan männyn oksista. M on huolissaan T:n aineenvaihdunnasta, matkaa ei jatketa ennen kuin lirisee ! se oli riittävä peloite…..

Inkkarisokerialla maustettu juotava olikin yllättävän hyvää, edes teepussia ei siihen tarvinnut liottaa.

Nousu Jänkäpään ja Rahpesoaivin väliin onnistuu tosi hyvin. Voimia riittää hyvin. Alamme riemukkaan laskun toiselle puolelle, on ihana antaa vain mennä kaikessa rauhassa. Ahkion ohjattavuus on hieman kärsinyt, mutta en vedä kun vain kerran pulkan kiinni puuhun, mutta siinäkään ei satu huonosti, sillä aisa irtoaa niin kuin pitääkin.

Tuo oli ensimmäinen kunnon lasku, sekunnin murto-osan kävi mielessä, että tuostako sitten alas? ja millä tuloksella ? vaan opin aurauksen ja ohjauksen salat muutamassa sekunnissa. Kuinka riemukasta voikaan olla laskea rinnettä alas puhtaalla lumella kurvitellen ! Ensimmäinen pyllähdys sitten suoraan seisaaltaan, ilman mitään mäenlaskua. Piti vaan kokeilla miten pääsee ylös rinkka selässä……

Puurajan alapuolella alkaa upottaa ja kunnolla. Puiden alla on märkää ja tipahtaminen hankeen takuuvarmaa. Suolla tilanne on hieman helpompi. Syömme ja pidämme taukoa. Iltarusko värjää taivaan hennon punaiseksi.

Teemme sen tyypillisen, että lähdemme laiskuuksissamme seuraamaan kelkanjälkeä emmekä uppoilemaan. Pari tuntia myöhemmin on etäisyys kämpästä yhä sama, ennen kämppä oli pohjoissuunnassa nyt se sitten siirtyy länteen ja me olemme korkealla. Siitäpä sitten otamme ja laskemme suoraan kämpälle. Sää on pakastunut, porojen makuukset ovat kivikovia, aisa katkeaa kun ahkio taas kerran jää poromakuuskuoppaan. Ensin pänni, mutta eipä hätää, ilmastointiteipillä multitools aisaan kiinni ja menoksi. Ahkio perhana väsyy ja kellahtelee välillä kyljelleen, onhan siinä kyllä korkeuttakin ja meno on välillä vähän ryskyvää.

Tässä vaiheessä piti T:n jättäytyä peränpitäjäksi ahkion taakse ja kerätä varisevat tavarat talteen. Emme myöskään aja päistikkaa poroaitaan, sitäkin osaa arvostaa.

Aurinko laski ja ensimäiset tähdet syttyivät taivaalle opastamaan meitä. Kuutamoa vaan ei näy missään ? Hämärässä tulemme kämpälle. Kämppä on lämmin ja hyvä, syömme taas kerran ja venyttelemme pitkään ja hartaasti. Revontulilla on uskomaton show taivalla. Vihreät ja hehkuvat viuhkat ja höyhenet leikkivät taivaalla. Harvoinpa sitä saa sellaisia näkymiä ihailla hyyskässä istuessa. Revontulista olisi tietysti pitänyt ottaa kuvia, mutta siinä se jäi kun tallennettiiin tuota esitystä omalle kovalevylle.

Seuraava päivä on ihanan aurinkoinen. Tavarat ahkioon ja ahkio kämpän taakse ja tytöt tunturiin. Edellinen päivä ja 27 karttakilometriä ei tunnu kropassa, kiitos hyvän venyttelyn.

Jossain vaiheessa törmättiin ihmisen jälkiin !!! mitä ihmettä, täällä on joku muukin ahkion kanssa ! No, omat jäljethän ne oli tietenkin. Nyt tiedettiin missä oli yöllä kuljettu.

Istumme auringossa pälvillä, hiihtelemme mielettömän hienoissa kelometsissä, nousemme ylös tunturiin Hillakuopanvaaroille ja laskemme alas nauttien. Lunta on koristeen verran hangella ja olo on mielettömän hyvä. Lemmenjoen tunturit näkyvät myös ja Muotkatunturit oletamme. Eläinten jälkiä on hurjan paljon. Tätä on nautinto. Näemme taas hurjan määrän riekkoja. Että lintu voi olla kaunis! Kotka ( niin oletamme) liiteli vastapäisen vaaran päällä ottaen korkeutta., teki kaarroksen myös meidän päällä. Liian isoja oltiin saaliiksi, ja ehkä turhan kirkkaan värisiäkin.

Illalla peseydymme Suivakon parvekkeella. Puolitoista ämpäriä lämmintä vettä ja kaksi naista peseytyy sillä varpaista hiuksiin ja vielä jää vettä pikkupyykkiin. Nautinnollista. Alastomina kuulostelemme korvat höröllä kelkkailijoita, ei hätää, olemme kahden.

Viimeinen haikea yö, ollaan aika valmiita nukkumaan aikaisin.

Aamulla Haukisuivakkoa ylös Suivakkolompolaan ja Njarcanjohka-jokea seuraten metsätielle ja taksiin, joka odottaa Pokan tiellä, Suivakon tienhaarassa. Aisa perhana katkeaa taas jossain pusikossa, haarukka saa seurakseen voiveisi-paistinlastan. Haltin suksen side laukeaa heti kun tulemme metsäautotielle. Ei hätään, sukset ahkioon ja talsimme kelkkauraa ja tietä pitkin.

Taksi on etuajassa, joten syömme lounaamme termospullosta vasta Kittilän kentällä. Se laskeutuu hyvin vatsaan tervesnapsin kanssa. Emme toki ole amatöörejä jotka tuovat viinaa mukanaan kotiin.

Kuviin

This entry was posted by duottar.