Pulmankijärvi – Sevettijärvi huhtikuu 2006

Keskiviikkona päivällä vihdoin matkaan, ensin Jyväskylään Marian luo. Maria olikin sopivasti asemalla vastassa. Kamat nopeasti autoon ja Marian kotiin pakkaamaan loput tavarat autoon. Eikä tehnyt tiukkaakaan, olihan auton takapenkin takaa vedetty ylimääräiset pellit rälläkällä pois.

Ja niin päästiin matkaan nelostietä pitkin Rovaniemelle. Siellä oltiin kokolailla suunniteltuun aikaan. Kamat huoneseen ja iltapalalle. Pohjanhovin kasvisruoka oli aivan tajuttoman hyvää, lasi viiniä kruunasi aterian. Ajoissa nukkumaan, sillä olimme tilanneet aamiaisen jo kukonlaulun aikaan.

Torstaiaamuna tankattiin vatsat täyteen (ja okkei, vähän repppuunkin, kiitos Pohjanhovi). Aamiaisen jälkeen lähdimme reippaasti ajamaan kohti Inaria. Matkalla ei turhia pysähdelty, ja olimme sopivasti Inarissa odottamassa Nuorgamin bussia.

Matkalla kävi monesti mielessä, että mitähän oleellista vois puuttua. Jossain Inarin matkahuollon edessä se tais Marialle poksahtaa mieleen, SINOLI ! (Se kyllä luki siinä muistilapussa joka oli taskussa, mutta eihän muistilaput ole lukemista varten 🙂

Maria vei auton Kultahovin pihaan parkkiin, ja juoksi vielä kaupasta hakemaan sinolia. Huh, hyvin ehdittiin silti. Ystävällinen bussikuski ei ottanut meidän muuttokuormasta edes maksua ☺.

Bussi teki matkaa 5 tuntia!!! Pysähtyi jokaisen postilaatikon kohdalla ja kuski heitti tyylikkäästi postit lootiin.

Ennen Utsjokea oli parvi pieniä mustia lintuja oikealla puolen tietä, mitä ihmeitä.. No eikun tekstari Rancelle ja vastaus tulee pian – järripeippoja. Tosi upea tunnistuspalvelu!

Kaamasessa hetken pysähdys ja Utsjoella sitten melkein tunti. Luontokeskus oli kiinni, mutta päästiin sen varaston taakse pissille sentään.

Se oli hyvä pysähdys, mie sain marketista huopavuorisaappaat edullisesti. (toisaalta, mistä mie tiiän, oliko edukkaat. No oli ja ne on hienotkin vielä).

Ja koska en ollut varma, että sopivatko suksien siteisiin, niin sain yhen saappaan kainaloon ja juoksin kylän toiselle puolen bussin luo, kokeilin että sopivat, ja takas kauppaan maksamaan ostokset.

Maria löysi käsityökaupasta lapaset, tumput, vanttuut tai kintaat, kauniit joka tapauksessa. Tosin meinas nekin jäädä ensin ostamatta, mutta onneks Maria tuli katumapäälle just ennenko bussi jatkoi matkaa. (Tarkkaan harkittu ostos ☺)

Lähdettiin kohti Nuorgamia, maantie kapeni ja meni mutkalle. Kumpikin katseli tienvarsia ja pieni pelko hiipi mieleen. Täällä ei ole kovin paljoa lunta, rinteet yllättävän sulina ja joki osin avoinna. Onneks Rance tiesi kertoa, että jokilaaksossa on aina vähemmän lunta kuin muualla, huoks.

(Rancella on ihana tyyli kertoa asioita: ”kuten tiedät niin jokilaaksossa on vähemmän lunta kuin no en muistanut, mutta ei tunne itteensä tumpeloksi 🙂

Nuorgamissa vihdoin. Samimotorin edessä oli tärskyt taksin kans. Aikamme ooteltiin ja viereen pysähtyi pieni henkilöauto. Vanha, hiukan nukkavieru mies nousi autosta ja totesi, että taitaa tarvita peräkärryn. NO TODELLAKIN ! (niin, siitä taisin mainita muutaman kerran puhelinkeskusteluissa).

Ukko häipyi ja me jäätiin kamoinemme tienposkeen. Aikamme ooteltiin, ja kyytimme palasi peräkärryn kera. Tosin kärryssä ei ollut perälaitaa tai mitään liinoja tms. Joku narunpätkä vain jolla suksia saatiin sidottua.

Maria istui edessä ja seurusteli asiantuntevasti kuljettajamme kanssa. (Heh, Pulmankijärven kalakanta kiehtoo mua, siellä on makeanveden kampelaa!) Mie istuin takapenkillä ja vahin peräkärryn lastia herkeämättä. Ihme ja kumma, tavarat pysyivät kyydissä perille asti. Upea kotka saatteli meitä kohti Pulmankijärveä!

Kuljettaja vei meidät aivan Pulmankijoen rantapenkalle asti. Maria kyseli kyydin hintaa, ”anteeks kuinka? ” 6€/nenä, kuulinkohan oikein ??? Suorastaan pakottamalla saatiin hänet ottamaan 15€. Matkaa oli kuitenkin hälle yli 40km yhteensä! (mulla oli vielä sellainen asenne, että nyt en maksa tippaakaan likaa, kun on äijää ooteltu :-D)

Vihdoin oli se hetki jota on odotettu, auto katoaa näkyvistä ja ollaan siinä, ahkio valmiina ja sukset jalassa. No se loppui lyhyeen, siispä sukset irti ja jalkapelillä jokipenger varovasti alas. Jäällä oli jonkin verran vettä, mutta rohkeasti vaan joen yli. Riippusilta oli vieressä, mutta ahkioitten kantaminen ei houkutellut, oltiin tultu hiihtämään! Sukset jalkaan ja saman tien irti, ylämäki oli mahdoton nousta suksilla.

Alkumatka oli tiukkaa nousua Puollamvärrin rinnettä ylös. Keli oli aurinkoisen päivän jäljiltä kokolailla pitämätöntä. Ei auttanut juurikaan tervat eikä rodet. Mutta meillä oli silti hirmu veto päällä. Eka kunnon lasku illan hämärtyessä meni ihmeen hyvin, sen kunniaksi evästauko keskellä kelkkaurien risteystä ☺

Aurinko laski ja taivas oli väreissä, hiljaisuus puhui omaa kieltään. Pakkanen armahti meitä ja sukset saivat pitoa alleen. Pimeän keskellä oli hyvä hiihtää, ei huvittanut höpötellä. Kumpikin tiesi, on vaan niin hemmetin hyvä fiilis alun punnerruksesta huolimatta.

Puolimatkassa kunnon tauko, tavarat oli hetkessä levitetty matkahuovan päälle hangelle, siinä sitä istuttiin kuin picknikillä konsanaan ja syötiin lämmin iltapala. (Ja sulatettiin lisää kuumaa vettä termoksiin.)

Mie aavistelin jo kuun nousua, jostain sen pitää kohta tulla esiin pilvettömälle taivaalle. Maria ihmettelee kummaa oranssia telttaa tunturin rinteellä, ”johan on valot” No kuuhan se sieltä nousi hehkuvan oranssina. Loppumatka sitten saatiinkin hiihtää kohti kuutamoa. Taikaa.

Gepsikin sen kertoi, ollaan kohta perillä Tsuomasvaaran kämpällä. Enää pitkä lasku järvenjäälle. Sen verran kuutamo valaisi, että saattoi nähdä alamäen olevan puuton ja helppo laskettaa. (Mie ehin sanoa, että nyt kannattaa mennä varovaisesti, niin eiköhän rouva ilmaise jotain myöntävää ja katoa huimaa vauhtia tunturinrinnettä alas kuin Poutiainen. Ite edustan mummolinjaa ja siksakkaan pitkillä ihanilla sivulaskuilla tunturia kauan alas)

Fiuuuu, ihanaa kaarrella mäkeä alas, ahkio tulee perässä nöyrästi. Tump tump, mitä helkutin töyssyjä ???? no pakko oli vetää vauhti alas ja persuksille hankeen välillä. Eikun paikat suoraks ja loppumäki järvelle tyylikkäästi.

Perillä oltiin, kello tais olla jotain yhden aikoja. Ensin tsekattiin, että ei suksia tms mökin nurkalla, JESSS saatiin olla kahestaan. Maria laittoi valkeen kaminaan ja pian oli kämppä lämmin. Kämpän eteen oli tehty elintasosiipi sisävessoineen, huippua ☺

Vähän iltapalaa ja taidettiin korkata joku pullokin…ja nukkumaan.

Yöllä oli ollut mukavasti pakkasta ja aamu valkeni huikaisevaan auringonpaisteeseen. Pieni palaveri suunnasta, mutkiteltiin naapurijärven kautta, ohitettiin rajavartioston kämppä. Aurinko paistoi, kopek, koppek, kopekkkkk, kuului joka puolelta. Tässä vaiheessa mie olin jo sellasessa euforiassa, että aika ja paikka menetti merkityksen, sitä vaan välillä ihmetteli, että olenko minä ihan oikeesti täällä???

Koko päivä oli leppoisaa hiihtelyä ja evästelyä, välillä vain pysähdyttiin ja huokailtiin sitä rauhaa ja kauneutta.

Jossain vaiheessa otettiin suora suunta kohti seuraavaa kämppää, pääsin taas vähän treenaamaan suunnistusta ja gepsin käyttöä oikein käytännössä. (Suunnistus meni täysin linjasuoraa nappiin – hienoa!!)

Lähestyttiin Tsaarajärven kämppää, nyt oli joku pilkkimies rannassa, voihan perhana…..mutta mikäs siinä, siihen oli varauduttu, että muitakin on liikkeellä. Mutta harmitus oli turha, Pekka ja Hannele Rovaniemeltä olivatkin todella mukava ja sopuisa pari.

Turistiin mukavia ja syötiin kunnon illallinen. Ajoissa päästiin nukkumaan, ja toivottiin, että ketään ei enää tulisi. Kämppä oli sopiva neljälle, joku remuava äijäsakki olisi ajanut meidät oman majoitteen alle välittömästi. No, ketään ei tullut. Jos olisi ollut hieman kylmempi keli niin olisi nukuttu joka tapauksessa louteessa, mutta illalla oli suojaa.

Aamu oli taas kirkas ja aurinkoinen, yöllä oli kyllä satanut pikkasen lunta. Mutta sehän oli vain hyvästä, pitkä nousu tunturiin sujui leikiten, sukset piti kuin unelma, ahkio liukui perässä kuin itsekseen. Hiihdettiin uraa pitkin poroaidan portille asti, siitä sitten otimme suunnan jokiuomaa pitkin alas (tosin sitä jokiuomaa piti vähän haeskella ensin )

Silisjoen yli hiukan rivakasti, mahtaako olla millanen jään paksuus….vastarannan koivikon seassa näkyi yksinäinen aihki, upea vanha mäntyvanhus. Olin valinnut sen lounaspaikaksi. Mutta se katosi mystisesti näkyvistä. Löytyi toki toinen vähintään yhtä hieno haarakas tunturikoivu. Taukopaikan valitseminen lounaalle oli välillä tarkkaa puuhaa☺ Hanki tuntui kantavan, oli ihan pakko kokeilla, humps! ja haaruja myöten oltiin! Leikkiä pitää välillä.

Marian aamulla ruokatermariin tehty lounas oli taas mahtavan maukasta. Aurinko lämmitti, vaatteita piti riisua kuivamaan puun oksille. VOI IHME TÄTÄ ELÄMÄÄ !!! tähän vois tottua!

Illansuussa oltiin Huikkimajoen kämpällä. Taas tyhjä kämppä, jesss ! Nyt oli sopiva aika hiukan peseytyä, ulkoterassilla se kävi näppärästi. Sitä vastoin vedenhaku ei käynytkään niin näppärästi. Jäällä ei hanki kantanut ollenkaan, ja jään päällä oli vettä. Marian piti suksilla hakea ensin ämpäriin vesi, ja tuoda se mulle rannalle. Mutta mikäs hätä meillä, aikaa oli ja mökkipuuhasteluistahan me tykätään. Pesupuuhissa piti hiukan kuulostella, ettei vaan kelkka pääsisi yllättäen kurvaamaan pihaan.

Kämppä oli tilava ja aika uusi. Hyvää ruokaa, (söin kattilallisen Tuiren tekemää uskomattoman hyvää couscousia, nuolin päälle ruokakipon, ihanaa elämää!!) pienet yömyssyt, ja taas oltiin valmiita unten maille.

Aamulla taas yllättäen aurinko paistoi kirkkaasti. Nautinnollista etenemistä ensin uraa pitkin vähän matkaa. Ura olisi jatkunut kohti Rousajärveä, mutta meillä oli eri suunnitelmat. Suoraan puurajan reunaa alas kohti Iisakkijärveä. Siellä tapasimme Pekan ja Hannelen, he olivat olleet Rousajärvellä ja tulivat Iisakille yöksi. Me jatkoimme suunnitellusti matkaa kohti Opukasjärveä.

Opukasjärven kämppää lähestyessä näkyi ihmisiä, mutta huoks, olivatkin päiväretkeläisiä omalta mökiltään. Pari sanaa vaihdettiin ja oltiin Marian kans jälleen kahdestaan.

Maria lähti etsimään avantoa ja mie halkoja hakkaamaan. Jonkin ajan päästä ihmettelin kun Maria on takamus pitkällä kyykkimässä ja hakkaa raivoisasti jäätä. Ei ollut avantoa ei, eikä sitä tullut vaikka Maria oli hakannut kirveellä jo puolen metrin montun! No, jäästä saa vettä, siis sitä ämpäri täyteen.

Mulla oli vaikeuksia huonon kirveen kanssa, ei meinannut halot haljeta millään. No, jospa sitten yritän valikoida liiteristä pikkupuita. Haa, mie löysinkin huoltomiehen kirvespiilon, johan alkoi lyyti kirjottaa ☺

Illallinen oli taas maittava ja riittävä, tänä iltana tehtiin vähän enemmän yömyssyjä, olihan viimeinen ilta erämaassa.

Aamulla maisema oli kuin maalaus, järven päällä leijui hento usvakerros, aurinko nousi varovasti tunturin takaa, ikään kuin varoen, jotta ei olisi pilannut upeaa aamua.

Tänään oli selvästi jo hanki pehmennyt, hiihdettiin kokolailla uraa pitkin. Lounaspaikka valittiin männyn juurelta. Tämä lounasmenuu on pakko kertoa. Maria on melkoinen taikuri! Pääruoaksi wrappejä joihin tuli erilaisia juustoja, ja kasvismuhennosta. Taivaallisen hyviä

Jälkkärikin toki pitää olla. Pannulle luomukirnuvoita, inkkarisokeria, tilkka rommia ja aurinkokuivatut banaanit sekaan. Pelkkä tuoksu sai kuolan valumaan pitkin rinnuksia. Vaniljakastiketta päälle, ja nauttimaan. Vatsa oli täynnä ja kieli oli korkkiruuvilla ihastuksesta. ”Voisko ajatella, että tehtäis vielä toiset, ei kyllä jaksa millään”. Toinen satsi pannulle saman tien.

Oli jo tiukkaa nousta ylös suksille, kroppa vaati ettosia ☺ Mutta jonkin ajan päästä kuitenkin reippaana taas matkaan. Odottihan meitä Puhtiloman sauna. Jotenkin skitso tunnelma, ei millään olis halunnu reissun loppuvan vielä, mutta saunakin tuntui houkuttelevalta. Taidettiin haista jo vähän.

Katrinajärvellä käännyttiin varsinaiselta uralta kohti Puhtilomia ja siellä odottavaa saunaa. Enää ei oltu niin turhan tarkkoja, kuljettiin uraa pitkin tielle. Siinä sitä sitten oltiin tienposkessa, mutta ei suinkaan Puhtiloman kohdalla. Pakko oli vielä avata gepsi ja tarkistaa kumpaan suuntaan lähetään. Aivan oikein, olimme Varpuniemen talon kohdalla. Siis etelään suunta. Ojan pohjalla hiihdettiin sitten muutama sata metriä ja olimme perillä Puhtiloman pihassa.

Emäntä olikin jo vastassa, ja saunakin lämpiämässä. Maria oli varannut vain saunan ja saunatuvan meille, mutta emäntä laittoikin meidät mökkiin. Siispä saunoimme rantasaunassa ja yövyimme mökissä. Sopi meille hyvin.

Ja koska emme olleet tarpeeksi viikon aikana liikkuneet, niin teimme vielä pienen iltalenkin Varpuniemeen. Sevettijärven baariin olisi tehnyt mieli (no kun se on legendaariselta kuulostava paikka, jossa en oo käynyt), mutta matkaa oli sen verran, että jätimme väliin.

Ilta sujui loppuja reissujuomia tissutellessa ja kamoja järkkäillessä. Kumpikin miettii, olisko joku takaportti olemassa ja voitais jäädä vielä viikoks. Mökkikirjasta löytyi tuttuja nimiä ☺ Rance ja Tintti ovat olleet täällä aika monta kertaa.

Aamulla herättiin ajoissa ja pakattiin ahkiot vielä kerran kotimatkaa varten. Onneksi pihasta oli lyhyt matka tienposkeen, nimittäin soralla oli ikävä vetää ahkiota. Näätämön bussi tuli täsmälleen ajallaan, melkein pääsi yllättämään meidät. Ja niin alkoi matka kohti Inaria. Sevetin baarin pihassa sentään päästiin nyt käymään. Valitettavasti baari oli vielä kiinni.

Porojakin nähtii oikeastaan vasta nyt (enemmän, toisena päivänä näkyi tokka kaukaa) bussin ikkunasta, ja komea metso tepasteli tien yli kaikessa rauhassa.

Kumpikin istuu hiljaa, kestohymy on häipynyt kasvoilta, taas iskee se suunnaton kaipuuntunne. Mie nieleskelen itkua ja Mariakin näyttää haikealta. Auton tuulilasiin sataa vesipisaroita, taivaskin itkee meidän kanssa. Hei hei Sevettijärvi, nyt voi alkaa laskea päiviä jälleennäkemiseen ☺

Inarissa jäimme bussista ja Maria lähti hakemaan autoa. Pieni jännitys, lähteekö auto käyntiin. Ei mitään hätää, se oli myös nauttinut pääsiäisviikosta ja lähti käymään iloisesti. Tienposkessa pakkasimme kamoja autoon tyytyväisenä. Kuin ihmeessä nämä nyt mahtui näin hyvin??? Vilkaisu ojanpenkalle, ahkiothan ne siinä nökötti. Eli sukset ja kamat pois autosta ja homma uusiks.

Kotimatkalla vain pakolliset pissi-ja ruokatauot, keli muuttui pikkuhiljaa huonommaksi. Jalkarättejä ym. satoi taivaan täydeltä. Olihan se ihan kohtuullista, koko viikko sentään oltiin nautittu pelkästä auringonpaisteesta.

Kiitos Maria suurenmoisesta reissukokemuksesta, tätä kirjoittaessa on jo uuden reissun valmistelut täydessä vauhdissa. Onneksi, nimittäin tätä kaipuuta tunturiin ei muutoin kestäisi

Kiitos itsellesi, meillä oli ihan käsittämättömän upea reissu! Ja lisäksi opimme uusia asioita toisistammekin ☺. Ja mikä parasta kohta olemme siellä taas
reissukertomus by Tuire, kursiivikommentit Maria

Kuviin pääsee tästä

This entry was posted by duottar.