Uudenvuodenvietto eräässä kansallispuistossa

*varoitus, tämä tarina on tosi*

Meidän piti lähteä torstaina, mutta sitten miehen pitikin KÄVÄISTÄ perjantaina töissä, niin myönnyin, että mennään sitten perjantaina. Kun mies tulee perjantaina klo 15.15 hikisenä ja stressaantuneena töistä niin olen käynyt tunneskaalan lähes kaikki tunteet läpi. Olen päättäväisen ystävällinen, siitä huolimatta tulee jonkinasteinen kränä, mutta siis matkaan.

Mutta mies ei ollutkaan käynyt kaupassa eli pääsen harppomaan huopakumppareissa ja mettävaatteissa pitkin Prisman käytäviä monen sadan muun kanssa. (arvaa olisinko käynyt kaupassa pitkän odotuksen aikana)

Mutta siis viimein matkaan – 2 tuntia autolla. Kun pääsemme puiston laitamille, loppuu yhtäkkiä tien auraus, mutta se ei estä miestä jatkamasta ajoa. Koska olen noin sata kertaa huonompi ajamaan lumessa ja jäällä tukahdutan huutoni pysäytä! Ensin lumi ei ole niin syvää, mutta sitten se mystisesti syvenee ja tulee ylämäki. Me jäämme lumeen kiinni noin 1 km päähän siitä mistä auraus loppui.

Mitäpä siitä, nyt lähdetään kohti kämppää, vedän edellä ahkiota ja etenemme pimeydessä järjellisesti, vaikka ihan varma tunne ei aina ole minne ollaan menossa. Gepsissa on tietenkin koordinaatit, mutta sitä ei nyt käytetä. Miestä ärsyttää suurpiirteisyyteni.

Toteamme, että lähipäivinä sataa lisää lunta, eli huomenna on hoidettava se auto auratulle osuudelle. Mies sanoo, että samallahan voisi lähteä kotiin, mitään järkeä ei ole edes takas tätä samaa tietä hiihdellä. Voisin hukuttaa hänet hankeen, olen hukkua omaan raivooni, mutta pidän suuni kiinni.

Kämppä löytyy ja aloitamme lämmityksen, vaihdamme vaatteet, kämppä lämpiää ja syömme hyvin ja on oikeastaan aika mukavaa. Ruoka on hyvää ja mielikin. Sitten taidamme humaltua ja minulta alkaa viikon etuajassa kuukautiset ihan vain siksi, että on mettäreissu. Yhtäkkiä on ilmiriita pystyssä, mies urputtaa jostain ja minä vastaan täydeltä laidalta.

Mies lähtee nukkumaan, minä syön jälkiruoan, juon viinin loppuun ja harjaan hampaani ja käyn ulkona, kunnes viimein on aika käydä nukkumaan. Pieni kämppä ja helvetillisen tehokas kamina on tehnyt meille tepposet, on niin kuuma, että on pakko käydä lattialle maaten.

Yöllä käy pissillä, kuljen avojaloin hangessa, on tavattoman kaunista ja rauhallista, täydellisen hiljaista.

Aamulla on minulla krapula, mutta mitäpä siitä, kämppä tyhjäksi, ahkio täyteen ja autolle. Lapiomme ja käännämme autoa puolisen tuntia ja yhdessä hurauksessa se on taas auratulla tiellä. Pännii armottomasti.

Näin näppärästi neljän yön hiihtoretki kuihtui yhden yön tappeluksi.

This entry was posted by duottar.